Atohmin
erottaa monesta muusta toimijasta se, että elementit
suunnitellaan ja valmistetaan itsenäisesti. Kokonaisuus on silmälle ja sisustukselle helppo ja ärsyttämätön.
Lähes koko kaiuttimen kasvot peittävä, magneetein
kiinnittyvä kangasverkko on muotoiltu alhaalta suipoksi. Siksi pieni taustoitus on
paikallaan.
Alun perin Comte aloitti kaiutinelementtien suunnittelijana, asiakkainaan muun muassa maineikkaat
kaiutinvalmistajat Triangle ja Elipson. Samalla varmistetaan esimerkiksi elementtien oikea-aikainen ja -määräinen saanti.
Sievä ja sisustuksellinen
Nyt testattu Atohm GT 2 on siro ilmestys. Bassoelementtien peittoina on lisäksi erikoiset, vaahtomuoviset suojat. Siten lopputuotteen kokonaissuunnittelu pidetään tiukasti
omissa käsissä ja halutussa linjassa. Vielä 1990-luvun lopussa Comte toimi ranskalaisen Trianglen teknisenä johtajana.
Kuten usein käy, lahjakkuutta on vaikea valjastaa
yhden paikan tai asian ympärille. Maskin muoto keventää entisestään hentoa vaikutelmaa.
Maskin alta paljastuu 28 millimetrin silkkidomediskantti sekä kaksi 13-senttistä basso-/keskiäänielementtiä. kaiuttimiin. Comte vastaa nykyään omasta Atohm-tuotemerkistä, ja lisäksi hän on
niin ikään kaiuttimia valmistavan Waterfall-nimisen
yrityksen osaomistaja. Koska ne eivät olisi
irronneet ilman väkivaltaa (tai oikeaa tekniikkaa,
ehkä en vain osannut), annoin niiden olla paikoillaan.
52. Sen hienoisesti taakse taipuva ja lattiapinta-alaa maltilla vievä olemus eivät aiheuta hellasäröä nimeksikään. kokeilu
Atohm GT 2 -kaiuttimet
Teksti: Jussi Arvio Kuvat: Valmistaja
Geometriasta
hiukkastasolle
Vaikka hifin markkina-alueena Suomi
on pieni, laadukkaasta tarjonnasta
ei ole meillä pulaa. Ei siis tule yllätyksenä, että
Waterfall käyttää tuotteissaan Atohmin valmistamia
elementtejä.
Siitä päästäänkin itse asiaan . Tästä tuoreena
esimerkkinä ranskalaisen Thierry
Comten suunnittelemat Atohmkaiuttimet, jotka on viimein saatu
Pohjolaankin.
NIMET Atohm tai Thierry Comte eivät välttämättä soita kelloja suurelle yleisölle. Linjakkaan
kapea pilari muistuttaa jonkin verran saksalaisen Audio Physicin muotokieltä
Tällöin kaikki muuttujat aina liimavalinnoista yksittäisiin osiin ja materiaaleihin tulee tuntea riittävän hyvin, jotta niiden
keskinäinen paketti voi toimia optimaalisesti.
Tuo kenties hieman markkinointiosaston makuiselta maistuva toteamus on kuitenkin johtanut siihen, että lopullisissa tuotteissa parit kalibroidaan
0,8 desibelin tarkkuudella. Elementille menevää signaalia on myös viivästetty eri taajuuksien aikatarkkuuden yhtenäistämiseksi. No, en ehkä ajaisi ranskalaista autoa, ellei
se sitten sattuisi tulemaan työsuhde-etuna. Tasoa voidaan laskea tai nostaa 1,5 desibeliä
välillä 1500 Hz?30 kHz. Viimeisen vuoden aikana
olen näet tutustunut ranskalaiseen hifikulttuuriin useaan otteeseen, eikä lisä
olisi pahaksi. Vaimennusaineina on käytetty ainakin puuvillahuopaa ja
Dacron-nimistä polyesterikuitua. Nämä tiedot poimin maahantuojan kanssa käydystä keskustelusta, joka valotti oivallisesti sekä valmistajan filosofiaa että kaiuttimen rakennetta.
Reaalimaailman kuunteluolosuhteet ovat harvoin
täydelliset. Mukaan mahtuu
liikettä, värejä, huisin hienoa trapetsia sekä yllätyksiä. Olen jo pitkään etsinyt
hyväkuntoista painosta alati kuluvan Les Parapluies
De Cherbourg -lp-levyni rinnalle. Refleksiaukko mörisee pohjasta lattiaa päin.
Teknisen näköinen pohjarakenne lienee osittain visuaalisuuden vaatimus,
osittain refleksiputken optimoinnin
seurausta.
Avoin persoona
Atohmeita maahantuovan
Stars&Stripesin monisanaisten
veljesten kanssa keskusteltuani
päädyin pyytämään GT 2:t kotiini
testiin. Muodoilla, kanavoinnilla ja eri vaimennusaineilla
on pyritty minimoimaan seisovat aallot ja hallitsemaan akustista impedanssia. muistetaan edelleen pieni pilke silmäkulmassa . Ei ihan huonosti, kun kyseessä on suhteellisen piei paja. Kuunteluiden aikana pidin säätimen oletusarvossaan 0-kohdassa, jolloin vaste oli omaan korvaani sopiva.
Comte suhtautuu asiaansa muutenkin pieteetillä.
Elementtien yksittäisten arvojen tai materiaalien sijaan hän näkee liikkuvien osien muodostavan oman,
itsenäisen kokonaisuutensa. Hieno musiikki,
upea tallennus ja vinyylin subjektiivisesti hurja ja kuminauhamainen dynamiikka tekevät siitä yhden suosikeistani. Kas kun kansalliset erot ovat
joskus se pikantti lisä, jolla laajennetaan
omia näkemyksiä ja poistetaan ennakkoluuloja.
Suomalainen alan purismi ja perinteinen osaaminen ovat kulminoituneet tiettyihin merkkeihin, ja
muualla on samoin. Vaan eipä mennä liian nopeasti johtopäätöksiin.
Tunnustaudun chansonin ystäväksi. Tästä myöhemmin lisää.
Kokonaisvaltaisesti suunniteltu
Tällä kerralla kakku on myös sisältä ehtaa
tavaraa. Jätän automaailman esimerkit tässä kohtaa väliin.
Bassojen ripustukset on suunniteltu
profiililtaan poikkeuksellisen mataliksi,
jäykkyyden ja liikepoikkeaman kärsimättä. Tämän tiedostaneena Thierry Comte onkin lisännyt G2:een kolmiportaisen diskantin tasonsäädön. Mekaanisen rungon jäykkä, mutta
melko avoin olemus helpottaa osaltaan elementin jäähtymistä. Viimeisimpien vinyyliostosten joukosta löytyy myös Mireille
Mathieuta ja Danielle Licaria. Heillä, jotka
eivät teosta tunne, on edessään mukavaa musiikillista löydettävää.
Atohmien parasta antia on subjektiivinen nopeus,
puhtaus ja luonnollinen koko, joilla musiikki
53. Semminkin, kun
huomioidaan esimerkiksi GT 2:n
hintaluokka (4490 . Tavoitteena on ollut vähentää siten reunuksen aiheuttamia
heijastuksia.
Elementin rakenne on kokoluokka huomioiden massiivinen. Takana on hyvälaatuiset liittimet kaiutinkaapeleille sekä suurehko, hopean värinen säädin. Valmistusmateriaalien joukossa mainitaan
muun muassa Nomex ja Kapton, jos
joku saa itselleen teknojargonista nousukiidon. Atohmin GT-mallistossa käytetään
valmistajan paremman pään Absolute-sarjan
elementtejä, jotka sisältävät ranskalaisittain
sekä omintakeista että oivaa ajattelua. Vaikka yleistyksissä piileekin
omat ansansa, voidaan leikkimielisesti puhua vaikkapa saksalaisesta, englantilaisesta, suomalaisesta ja
amerikkalaisesta koulukunnasta ja niin edelleen. Toden totta, säätimen vaikutus oli lievä, mutta selvästi kuultavissa. Niin,
Atohm GT 2 on kuin Michel Legrandin säveltämä
Cherbourgin sateenvarjojen musiikki. Tavoitteena
on pienentää elementin säröä ja siten saada aikaiseksi puhdas ylä-äänien toisto. / pari).
Sisäjohdotuksessa käytetään
Atohmin omaa, pienikapasitanssista ZEF Mini -kaapelia, jossa happivapaan kupariytimen ympärillä on
208 säiettä hopeapäällysteistä kuparijohdinta. ainakin Atohmin tapauksessa on reipas, menevä, puhdas ja eteenpäin pyrkivä.
Kuin sirkusesitys parhaimmillaan. kokeilu
Kaiuttimen alaosassa on suurikokoinen, pyöreä metallilogo. Jokaisella on näkemyksensä äänestä.
Ranskalainen näkemys . Rakenne on 2-tie, ja bassoja
kuormitetaan refleksiputkella.
Diskantti on rakenteeltaan underhungtyyppinen, jolloin magneettivuo on pidempi
verrattuna puhekelan liikepoikkeamaan. Tilauksesta Atohm GT -sarjan kaiuttimet voidaan toimittaa kaksilla
kaiutinterminaaleilla kaksoisjohdotusta tai
-vahvistusta ajatellen.
Myös koteloon on uhrattu ajatusta. Se
avaamalla voidaan G2:n alaosa
täyttää esimerkiksi hiekalla massan lisäämiseksi
Vahvistimeni alle en padeja saanut asettumaan, sillä 53 kilon painoinen Mastersound lepää
massallaan piikkien päällä. Vaikutuksen määrä ja laatu on varmasti
tapauskohtaista, joten oma viitseliäisyys ja avomielisyys
korreloivat kuuloelimen kanssa.
Sen sijaan mukana sopassa seuranneet Black Ravioli -sticky padit jäivät ristiriitaisuuden rajamaille. Tällöin alapään iskevyys ja ulottuvuus asettuivat huoneen tukemina passeliin suhteeseen; alaraja oli jossakin valmistajan ilmoittaman 40 hertsin tuntumassa.
Laadultaan alapää oli mieluummin kepeän nopea
kuin lämpimän pulskea.
Ylä-äänien ilmaisu vaati korvilta tottumista. Ennakkoluulottomasti elämän pieniin asioihin suhtautuvat herrat
olivat näet sitä mieltä, että varmuuden maksimointi
oheistarvikkeiden avulla kannattaa. Voi olla, että
myös alapäähän ilmestyi jonkin verran purevampi ote.
Tai sitten vain kuvittelin.
Mainittakoon myös, että testasin samassa yhteydessä Musical Wiren väli- ja kaiutinkaapeleita. Tein työtä käskettyä.
Erityisen vaikutuksen näistä kilkkeistä teki italialaisen Bassocontinuon valmistamat, lattialle kaiuttimien alle sijoitettavat alustat. Ääni
täyttää suurenkin tilan vaivatta.
On myös syytä mainita, että vahvistimella on tässä oma roolinsa. Lista olisi ollut pitkä. Puhtauden tunne ei nimittäin ilmentänyt kliinisyyttä tai muuta rasittavuutta. Kyseessä on kaiu-
54
tinpiikkien tai laitteiden alle asetettavista vaimennuselementeistä. Tosin aiemmin mainitsemani ylääänien ilmaisu vaati totuttelemista.
Alussa mietin, onko ranskalaisella suuntauksella
oma ääniprofiilinsa. Saattaa olla,
että alustat vähensivät putkiin kohdistuvaa resonanssia ja siitä aiheutuvaa, ylimääräistä ?soimista?.
Mekaanisen maadoituksen vaikutus voi olla yllättävän suuri juuri putkilaitteilla. Aivojen oli hieman helpompaa
seurata ääntä. Oman kokemukseni perusteella
on. Halkaisijaltaan 40 ja paksuudeltaan 12
mm:n rinkuloiden hinta on 29 euroa kappaleelta, joten
esimerkiksi nelikolle tulee hintaa reilun satasen verran.
Vaikka liikutaankin siellä syvemmillä vesillä, päädyin
korvaamaan levysoittimeni alla sijainneet Blue Horizon
-napit noilla. Sinfoniat eivät
kuitenkaan aukea, kuten isommilla ja eloisammilla lajitovereilla. Kyse ei niinkään ollut määrästä tai laadusta vaan luonteesta. Alustan vakiokoko on
460x510 mm, ja sen vaimennettu alue on 33x430 mm.
Alustoja saa mustina tai valkoisina (Ade Black ja Carrara White), hinta 690 euroa per kappale. Mitä enemmän kuuntelin,
sitä paremmin asiat hakeutuivat kuitenkin paikalleen. Ehkä
eräs havainto tähän liittyen oli, että soittelin tavallista
enemmän myös suurempia orkestraatioita.
Joillakin kaiuttimilla, kuten Audio Space AS 3/5A:lla
musiikin tekstuuri on päällimmäisenä. Massiiviset ja siististi
viimeistellyt tuotteet koostuivat raskaammasta alaosasta, jonka päälle asetettiin kansiosa. Sen sijaan asetin piikkien
alle edellä mainitut DSD:t, jotka nostivat laitetta hieman tarjoten paremman ilmankierron. Mastersound Evo 845 Referencellä
on kokemukseni mukaan tapana asettaa asiat askeleen muita eteenpäin. Tässä käytössä vaikutus oli suurempi, sillä äänen
yleisanti siistiytyi kautta kuuloalueen. Ensivaikutelma herätti mietteitä sen ja muun paketin
keskinäisistä suhteista. Cdsoittimeni (Dynastation 2) alla ääni kyllä muuttui,
mutta muutoksen luonne ei ollut varauksetta parempaan päin. Puutteetkaan eivät tällöin nouse niin vahvasti esiin kuin niin sanotusti hifimäisillä ratkaisuilla.
Atohmeilla tilanne oli vähän toisenlainen. Syykin on harvinaisen selvä. Niistä
lisää sitten myöhemmin omana juttunaan.
Vaihtoehtoinen esitys
En listannut koko sitä musiikkirepertuaaria, minkä
Atohmien kautta virtautin. kokeilu
Atohm GT 2 -kaiuttimet
säilyttäähyvin eloisan ja menevän luonteensa. Testatut
alustat oli valmistettu erikoistilauksesta, ja ne olivat
jonkin verran suuremmat.
Toinen tuote, joka osoittautui mielenkiintoiseksi, oli
saman valmistajan DSD-?taikanappi?. Osasyy kuultuun saattoi piillä myös
siinä, että alustat nostivat kaiuttimia 3-4 senttiä korkeammalle.
Käytin alustoja myös testatessani eräitä putkilaitteita. Suurempi dynamiikka ja riehakkuus saivat lisäämään voimakkuutta. Yhdessä Atohmien kanssa esimerkiksi vokalisti asettui jo lähes syliin, ja raikkaus
alkoi lähennellä liioittelua.
Omassa tilassani kaiuttimet sietivät kohtuudella
sivuseinien läheisyyttä, mutta etuseinään vaadittiin
toista metriä bassovasteen kohdilleen saamiseksi.
Suora, sivuseinien mukainen suuntaus ja kolmen
metrin etäisyys kuuntelupaikalle toimivat hyvin. Pidemmän ajan jälkeen taivuin ajattelemaan,
että kyseessä saattoi olla mainospuheen mukainen
vähäsäröisyys, jonka johdosta ääni oli tavallista puhtaampi.
Apuja Italiasta
Maahantuojien aktiivisuus johti siihen, että eteisessä
nökötti muutakin mukavaa räplättävää. Paketista löytyi
erilaisia kaapeleita, taikanappeja ja -alustoja sekä kehotus kokeilla rauhassa. Sitä ovat ilmentäneet tahoillaan Elipson, Atoll,
Triangle ja nyt Atohm.
info
Atohm GT 2
Hinta:
4490 ?
Edustaja: Stars&Stripes
Puhelin:
050 5050 880
Lisätietoja:
www.starsandstripes.fi
www.atohm.com
Mitat (lxkxs):
20 x 108,5 x 26,5 cm
Paino: Toimintaperiaate: 2-tie
Suurin suositeltava teho:
200 W
Nimellisimpedanssi:
6 ohm
Elementit:
-basso
130 mm
-keskialue
130 mm
-diskantti
28 mm
Jakotaajuus:
2500 Hz
Liitin: naparuuvi
Kaksoisjohdotus: tilauksesta. Kuunteluväsymystä
en saanut aikaiseksi. Kaikki materiaali sai hilpeän
positiivisen otteen riippumatta karsinoinnista. Valmistusaineena on haponkestävä teräs
ja nitriilikumi. Jokin sen sävyssä
tuntui aluksi vaivaavan. Se taas lepäsi
osien välissä olevan marmorituhkan päällä. Olin kuulevinani bassopään kiinteytyvän ja ylä-äänien jäsentelyn tarkentuvan